Tarkoitukseni on kirjoittaa tänne koirastani Sarista erillaisia juttuja esim. koira kavereista ja pennusta.
Sari
Tässä on rakas koirani
tiistai 29. heinäkuuta 2014
Pentu kuulumisia
Sarillahan oli laskettu aika perjantaina, mutta pentuja ei ole vieläkään näkynyt. Sen sijaan ruokahalu on sillä lisääntynyt ja ulkona se viilettää kovaa vauhtia. Varsinkin nyt kun on hieman viileämpää. Kuumina päivinä se menee takka huoneeseen tiili seinän viereen nurkkaan nukkumaan. Siellä se saattaa torkkua pitkäänkin. Saa nähä mihin se pennut päättää tehdä ;) Yläkerta on kuin sauna eikä Sari oikein viihdy siellä kuumuuden takia. Kuumina kesä öinä käärin sen viileällä vedellä kasteltuun pyyhkeeseen, jotta sillä ei olisi niin kuuma. Huoneessa on myös tuuletin, mutta se ei hirveästi viilennä ilmaa, mutta saa ilman liikkumaan. Ikkunat ovat auki, mutta ulkona ei tuule niin ne ovat hyödyttömät. Eihän ne laskelmat aina pidä paikkaansa. Mutta äitini paapoo Saria ja odottaa innokkaasti niiden tuloa. Hän tarkistaa Sarin aina aamuisin ja iltaisin.
lauantai 19. heinäkuuta 2014
Sarin raskaus kuulumisia :)
Okei siis Sarihan astutettiin jokunen aika sitten colliella. Meni kauan ennen, kuin alkoi näkyä merkkejä siitä, että Sari tosiaan on tiineenä (2viikkoo ennen laskettua aikaa). Nyt maha on mukavasti pyöristynyt ja odotellaan, että milloin pienokaiset syntyy. Laskettu aika on siis ensi viikon perjantaina. Ollaan käyty lenkillä lähes tulkoon säännöllisesti ja nyt, kun raskaus näkyy jo hyvin, niin en tiedä uskallanko ottaa sitä enää mukaan. Neuvoja? Viime pentueiden aikana ei käyty kuin muutaman kerran lenkillä. Sari on kyllä laiskistunut, sillä se haukkuu kesä mökkiläisiä portailla maaten, kun yleensä sen on täytynyt käydä vähän nuuskimassa. Sarilla oli yksi aamu pahoinvointia, mutta ei sen jälkeen.
Nyt vain on niin hirmu kuuma, eikä Sari tiedä miten päin olisi. Ollaan ostamassa sille pöytä tuuletinta, että olisi jossain edes viileä ;)
Pojilla on joku outo karvan vaihto meneillään, kun puottavat niin hirmuisesti karvoja. Tuntuu, ettei niille jää ollenkaan karvaa päälle. Sarilla ei tätä ilmiötä ole ollut, eikä siitä yleensäkkään lähde hirmusesti karvaakaan.
Torstai päivän lenkki oli pidempi, kuin normaalisti ja kuten tavallista poni oli mukana. Käytiin parin tunnin lenkki. Käännyttiin kun törmättiin teeriin (Sari ne huomas eka), ekaksi luultiin, kun koira tuijotteli ja veti metsään, että siellä on karhu. Koska täällä päin on liikkunut pieni kokoinen karhu joka on mm. käväissyt koulu kentällä jo useampaan otteeseen. No onneksi ne oli vain kolme teeri naarasta. Sari olisi tahtonut ottaa ne kiinni, mutta joutui tyytymään myyrään ;) eli Sari löysi myyrän lenkin loppu puolella. Fasaaneihin ei olla tömätty pitkään aikaan Sarin harmiksi, sillä se rakastaa niiden jahtaamista.
sunnuntai 6. heinäkuuta 2014
Pentu kutsut
Vihdoin pidettiin pentu kutsut. Oli kivaa nähdä miten pennut oli kasvanut isoiksi :) Valitettavasti vain kaksi pentua tuli kylään, muilta ei tullut vastausta ja joiltakin tuli ilmoitus, etteivät pääse tulemaan. Ensin tuli Toivo. Toivo toimii omistajalleen avutajana, sillä hän on kuuroutumassa. Toivo on ensimmäisestä pentueesta. Sitten tuli Hani ja Sissi. Hani on myös ensimmäisestä pentueesta ja Sissi on Hanin pentu. Kaikki koirat olivat hyvin aktiivisia eli juoksentelivat ja haukkuivat toisiaan. Sari tuntui hyvin rauhalliselta pentujensa rinnalla :) Hani ja Sissi rakastivat uimista ja hyppivät suurimman osan ajasta laiturilta järveen, sekä yrittivät haukkumalla saada Päivi omistajan heittämään heille jotain, jotta voisivat hakea sen. Toivokin tykkäsi uida ja kävi välillä yksinään pulahtamassa järvessä. Sari meni muiden mukana laiturille, mutta ei uinut, kasteli vain varpaita. Toivo ja Sarin kanssa uskallettiin heittää palloa, jota ne hakivat mielellään. Aksu "vaariin" ja Musti "enoon" tutustuminen meni hyvin kukaan ei käyttäytynyt agresiivisesti, vaikka Hani hieman murahtikin Sarille aluksi. Aksu yritti saada Toivoa leikkimään kanssaan, mutta Toivo vain tahtoi omia lelut itselleen.
Tässä hieman kuvia tuolta päivältä:
Musti ja Toivo
Sari
Toivo
Kaikki koirat. Alareunassa Toivo, ylä kulmassa vas. Sissi Sari ja Hani
Toivo nauttii <3
Hani
Hani ja Sissi
Sissi
Meidän koirat. vas. Aksu (vaari), Sari (äiti) ja Musti (eno)
Koko poppoo juoksee rannalta pihaan yhteiskuvaa varten <3
Toivo vauhdissa
Musti eno
Yhteiskuva vas. Toivo, Hani, Sissi, Aksu, Sari ja Musti
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)